Kaikkien mahanpohjassa kaihersi - joillain jännitys ja toisilla mahatauti... Matka Invercargillin lentokentälle sujui leppoisasti ilman kiirettä. Inverissä pysähdyttiin jopa kaupungilla vielä vähäksi aikaa. Kirjakaupan myyjä sanoi: "See you...", mutta ajattelin, että eipä ehkä... ainakaan vähään aikaan. Inverin lentokenttä oli ihanan pieni ja rauhallinen. Lähtöselvitys sujui ilman ongelmia, ja meille annettiin koneesta kuusi paikkaa, että Tinokin saa vähän riehua matkalla. Kone oli pieni potkurikone, mutta pysyi ilmassa ihan hyvin. Southern Alps esitteli lumihuippujaan, ja muutenkin näköalat oli melko mahtavat. Ella testasi Air New Zealandin oksennuspussit, ja hyvin tuntuivat pitävän... Christchurchissa oli ihan kesä, ihmiset hellevaatteissa, ja me taas kuin naparetkelle menossa... Kysyttiin voidaanko tehdä lähtöselvitys jo valmiiksi, ja saatiin kuulla, että kone lähteekin aamulla klo 5.45 eikä 6.00. Lähtöselvitys täytyy olla tehtynä viimeistään tuntia ennen. Löydettiin lentokentältä iso säilytyslokero, johon mahtui viisi meidän matkalaukuista. Loput tavarat sullottiin rattaisiin, ja tilattiin kyyti hotelliin.

Tarkoitus oli alkaa nukkumaan ajoissa, olihan herätys seuraavana aamuna klo 3. Tilattiin room servicestä syötävää; voileipiä, hampurilainen ja jäätelöä! Tellusta täytyi tietenkin katsoa 5.30 with Jude, ja sitten alkoi kakkosella Ready, Steady, Cook! (Ellan lempiohjelma) ja sen jälkeen Simpsonit... Kello oli siis seittemän ennen ku me edes yritettiin nukahtaa. Lapset nukahti hyvin, kiitos pimennysverhojen ja pienen kuumeen. Me vanhukset sen sijaan...nukuttiin ehkä tunnin verran yhteensä... Kolmelta pärähti herätyskello soimaan, ja reippaina ylös! Tino ei olisi jaksanut herätä, tietysti kun kerrankin ois nukkunut useamman tunnin yhteen menoon, niin sitten äiti herättää väkisin! Saatiin hotellista kyyti lentokentälle. Ulkona oli kylmä (n. 10 C), eipä olis hellemekolla tarennut.

Haettiin matkatavarat lokerosta ja suunnistettiin Qantasin lähtöselvitystiskille. Olisi sittenkin pitänyt varmistaa varaukset vielä kolmanteen kertaan... Koska me vaihdettiin matkustuspäivää niin eihän meitä sitten tietenkään ollenkaan löytynyt tietokoneelta... Siis ei ollut ollenkaan paikkoja varattuna, ei Sydneyyn, Lontooseen eikä Helsinkiin asti! Mitäs nyt!? Täti ilmoitti, että matkatavarat voi laittaa suoraan Helsinkiin asti, ja kyllä hän meidätkin tähän koneeseen saa ängettyä, ei ole tungosta Sydneyyn torstaiaamuna vaille kuuden koneessa. Mutta sieltä eteenpäin kaikki onkin aivan auki... Ei siinä auttanut muuta kuin hyväksyä tarjous, ja marssia maksamaan maastapoistumismaksu. Sitten yläkertaan passintarkastukseen ja täyttämään maastapoistumislomakkeita. Helppo homma, kun Tino pomppii mahan päällä repussa ja yrittää syödä kynää, ja loput lapset torkkuu kuumeissaan missä milloinkin. Kuitenkin jäi vähän aikaa istuskella odottamassa koneeseen pääsyä.

Koneessa oli tosi väljät oltavat. Ennen nousua lentoisäntä sanoi, että valitkaa itse paikat, ja niin monta kuin tarviitte. Me levittäydyttiin yhteensä kahdeksalle penkille... Kukaan meistä ei nukkunut koneessa (paitsi Tino hetken), kukaan ei oksentanut, kukaan ei juuri syönytkään mitään... Matka meni joutuin, lentoemot ja -isukit leperteli Tinolle koko ajan, veivät ihan esittelykierroksellekin. Aika nopeeta Tino tuli alahuuli nurinpäin takas, vähän täytyi ujostella vieraita, liian innokkaita ihmisiä.... Luultiin että ehditään ennen aamua Australiaan, muttei ehdittykään.

Lapsille oli kerrottu, että voidaan joutua olemaan lentokentällä kauemminkin kuin sen kahdeksan tuntia, mahdollisesti jopa päiviä. Sydneyssä mentiin ensimmäisenä transit deskille kyselemään jatkosta. Täti katto meidän lippuja ja sanoi ettei vielä voi tehdä mitään, lähtöselvitys aukeaa vasta 2½ tuntia ennen koneen lähtöä. No ei me vielä halutakaan tehdä lähtöselvitystä, mutta oisko jonkunlaista tietoa siitä, onko kone täynnä vai mahdutaanko mekin mukaan... Ja tietokoneella näkyi Hirvonen Mr & Mrs & Ms & Mstr + inf, paikat 40 A, B, C ja D sekä vauvalle koppa!!! Jee, saadaan istua vuorokausi lentokoneessa!!! Kun etsiskeltiin olemattomia kärryjä/muuta kulkuneuvoa johon voisi kasseja laittaa, ja ohimennen huokailtiin lentokenttävirkailijalle että eipä ole kuin kahdeksan tunnin odottelu-urakka lasten ja kassien kanssa, niin setä kysyi että lennättekö/lensittekö Qantasilla ja oottakaapa hetki. Päästiin Qantas Clubin loungentapaiseen odottelemaan. Tellusta näkyi Teletapit, ja tarjolla oli ilmaista kahvia ja limpparia sekä siistit vessat ja vauvanhoitohuone. Yritettiin jopa muutama hetki nukahtaa, lapset nukku ihan kunnolla ja nyt oli Pyryn vuoro oksennella... Paria tuntia ennen lentoa kömmittiin ihmisten ilmoille ja haettiin vähän evästä. Kuului lähtöportilla odottelevan muitakin suomalaisia!

Yllättävän vähän ihmisiä oli matkalla Bangkokiin/Lontooseen, ja silti kone oli hurja jättiläinen. Matka sujui leppoisasti ja väljästi viidellä penkillä istuskellen, syöden ja nukkuen. Lapset nukkuivat kuumeitaan pois ihan kunnolla, ja mekin saatiin nukuttua jopa pari tuntia! Bangkokiin laskeuduttiin yöllä, ja taas sai käydä lentokentällä vaikkapa ostoksilla jos halusi. Varoittelivat kuitenkin, että valokuvaaminen on kiellettyä, ja kamerat täytyy pitää näkymättömissä, joten ajateltiin pysytellä koneessa. Olisikin ollut vaikeeta lähtä mihinkään, kun Ella ja Pyry oli yöunilla. Huomasi heti, että koneen miehistö vaihtui eurooppalaiseksi: vauvalle jaeltiin enää vaisuja hymyjä, ei kuulunut: "Hello, corgerous!"... Yksi lentoemoista tuli juttelemaan "Where are you from?" ja kun kerrottiin että Suomesta, niin vastaus oli: No minä katoinkin, että onpa suomalaisen näköstä sakkia... ihan suomeksi. Etukäteen sanottiin, että Bangkokista eteenpäin kone on viimeistä paikkaa myöten täynnä, mutta tilaa näytti olevan jopa enemmän kuin alkumatkasta. Ellalla oli vaikeuksia pysyä penkillä nousun aikana, nukkui huonosti kippuralla vöillä köytettynä penkkiin kiinni. Loppulento kului torkkuessa, lapset heräsi pirteinä ja kyselivät joko ollaan perillä. Meillä oli hieman vaikeuksia käsittää jäljellä olevaa lentoaikaa, kun kelloja oli käännelty vähän väliä jos vaikka minkä maan aikaan. Päätettiin, että enää seitsemän tuntia tässä koneessa, ja sitten taas odottelua lentokentällä. Aamunsarastuksessa riitti ihailtavaa pitkäksi aikaa, sitten pikainen aamupala ja kohta jo laskeuduttiin Lontooseen.

Heathrowlla kuljeskeltiin taas samat kilometreittäin käytäviä, tällä kertaa toiseen suuntaan kuin menomatkalla. Voi sitä riemua, kun lapset hoksasivat leikkipaikan! Sinne oli majoittunut elämäntapaintiaani, joka teki aamujoogaharjoituksiaan. Lapset ei välittäneet yhtään, rynnistivät vauhdilla laskemaan mäkeä. Taisi keskittyminen vähän herpaantua, kun ei joogaaja viihtynyt pitkään meidän lasten kanssa... Leikkiessä meni muutama tunti, kaverit ehti vaihtua moneen kertaan. Nälkä alkoi kaihertaa, ja isi kävi löytämässä paikallisen mäkkärin. Brittiläisiä naudanlihapihvihampurilaisia ei kuitenkaan myyty ennen kuin puoli yhdeltätoista, ja meidän piti sillon olla jo menossa koneeseen. Käytiin Disney-shopissa kauhistelemassa hintoja, ja muutenkin kierreltiin kentällä. Harvoinpa sitä pääsee tällä porukalla shoppailemaan. Pari tuoretta Teletubbies -magazineä sai vauhtia lasten töppösiin. Sitten päästiinkin jo koneeseen istuskelemaan.

Ja kyllä järkytys oli melkoinen, kun koneessa oli niin paljon suomalaisia! Joku nuori poikaporukka siinä meidän takana kiroili ja heitti muka hauskaa juttua kovaan ääneen, joten oikein toivoin, että lapset hermostuis ja alkais häiriköimään... Tinohan tapansa mukaan esitti kimeitä vastalauseita siitä, ettei päässyt sinne minne halusi vaan täytyi istua syliin köytettynä. Takapenkin vaisu kommentti oli: -Tuleepas mukava matka... Ja me siinä sarvet päässä naureskeltiin. Ruoka oli ensimmäisen kerran koko matkalla niin hyvää, että ihan kaiken saattoi syödä - nam! Jotenkin lennon aikana huomasi tutun jäyhyyyden, kun lentoemo kysyi: Coffee? ja suomalainen vastasi: NO!!! mahdollisimaan töykeästi... Lento meni tosi nopeesti, kolme tuntia, eihän siinä kone kerkee kun nousta ja heti pitää jo laskeutua!

Helsingissä oli kesä! Passintarkastuksen jälkeen mentiin kokoileen tavaroita. Kaikki laukut tuli perille, ja eikun siirtymään kotimaanterminaaliin. Se ei ollutkaan niin yksinkertainen juttu... Ulkopuoli oli remontissa, joten tie ei ollut ihan tasainen. Pienikin töyssy, ja heti sinkoili päällimmäiset kassit pitkin pihoja. Käveltiin sit ihan hissukseen, Ella ja Pyry katseli parasta reittiä, Tino keikkui massun päällä repussa, kun äiti yritti rattaiden takaa nähdä mihin päin oltiin menossa. Isi työnsi matkalaukkukärrejä ja yritti saada kassit pysymään ojennuksessa. Vastaantulijoilta saatiin kummallisia katseita, yksi vanhempi muori kysyi tarttetteko apua, mutta päätettiin selviytyä matkasta itse. Kun päästiin tunnelista ulos, Ella huomasi kuinka "ihanaa on olla Suomessa!" Kyllä vaan, aurinko paistaa kirkkaasti ja siinä vieressä koivut just puhkeamassa lehteen! Onpa ihanaa olla Suomessa!!! Kunnes... kotimaanterminaalin lipunmyynnissä oli tosi hapan virkailija, ei edes päivää sanonut. Ehdittiin jo kokonaan unohtaa kuinka 'ihania' ihmiset ruukaa olla täälläpäin! Lähtöportilla lapset pääsi taas leikkihuoneeseen. Ja vielä ennen koneeseenpääsyä viimeinen järkytys: Pyydämme ensimmäisenä lähtöportille siirtymään niitä henkilöitä (jotka matkustavat pienten lasten kanssa? Ei, vaan.), joilla on joku klubikortti... Näin meillä Suomessa...!

Ja olihan se ihmeellistä, kun lentoemot puhui suomea! Ella nukahti yöunille kesken sämpylänsyönnin ja kyllä meitä muitakin uuvutti! Oulun lentokenttä oli ainoa, jossa täytyi koneesta tulla portaat alas. Siinä kohti olis apuvoimia tarvittu! Ja sitten kentällä odotti vastassa koko Oulunsalon porukka ja vähän muitakin. Meidän matkatavarat kiersi yksinäisinä hihnalla, ja vielä hetki istuskelua kentällä, Tinolle ruokaa ja sitten kotiin! Tai siis Oulunsaloon syömään, kakkukahville ja saunaankin ois päässyt, mutta oltiin jo liian väsyneitä. Simo nukkui sohvalla ja oli tekeminen, että sen sai hereille kuljettamaan meitä ommaan kottiin nukkuun!

Lapsilla oli aluksi vuorokausirytmi ihan pyllyllään. Tino alkoi yöunille kello kolme iltapäivällä, ja heräsi kolmelta aamulla. Isotkin lapset heräilivät klo 4-5 muutamana aamuna. Viikossa oltiin taas tutussa rytmissä, illalla kukutaan ja aamulla nukutaan!