Make your own free website on Tripod.com
Piano Flat
2002

Viime kerrasta muisteltiin Pianon olevan hyvä retkipaikka. Niinpä heti ensimmäisen viikonlopun koittaessa Balfourissa pakattiin eväät ja kamerat kassiin ja suunnistettiin uudemman kerran Piano Flatille.

Sää oli pilvinen ja tuulinen, joten ajateltiin pienen kävelylenkin lämmittävän mukavasti. Koska viimeksi tallusteltiin se lyhin reitti, nyt valittiin tunnin kestävä Piano Flat Loop Walking Track. Alkumatka kuljettiin samaa matkaa lyhimmän reitin kanssa, ja Ella muisti viime kerrasta kullankaivajien kaivoskuilut joihin ei saa mennä sisälle. Pyryä hirvitti 'tunnelit, joista tippuu mämmiä niskaan eikä ikinä pääse pois'... Onneksi matkan varrella ei ollut kuin yksi kuilu.

Edellisenä yönä oli satanut vettä ja metsänpohja oli täynnä pudonneita märkiä lehtiä, tosi liukasta varsinkin alamäissä. Ella ja Pyry viilettelivät edellä, kunnes joskus puolimatkassa Ella pyllähti alamäessä ja häntään alkoi sattua. Vauhti hiljeni huomattavasti... Reitillä oli esteitäkin: täytyi ylittää puro kiveltä kivelle loikkimalla (kivet oli märkiä ja liukkaita...) sekä muutama liejukohta ja kaatunut puunrunko. Ihmeesti lapset jaksoivat kävellä itse melkein koko matkan.

Pari lintua uskaltautui melko lähelle meitä, vaikka meistä lähtikin melkoinen möly. Toinen tunnistettiin Fantailiksi, toinen oli ilmeisesti joku Robin.
 

Erikoisia kasvejakin näkyi taas paljon. Lähinnä suuria pyökkejä: Red Beech ja Silver Beech, sekä erilaisia saniaisia ja liekoja. Epifyyttejä ei tällä reitillä ollut yhtä paljon kuin sillä toisella, pari isompaa kuitenkin nähtiin niitäkin, pieniä olikin sitten joka puussa.
 

Topografiakartasta katsottiin nousun tällä lenkillä olevan 140 metriä. Matkan loppupuoli sujuikin vauhdilla, alamäessä joutui jopa jarruttelemaan. Kukaan ei kuitenkaan onnistunut katkomaan koipiaan, mutta olipas mukava päästä taas tasaiselle maalle kulkemaan... Lapset rynnisti tietysti taas leikkipuistoon ja eväätkin maistui lenkin jälkeen ihmeellisen hyviltä!

Pianon lenkeistä vielä on käymättä 4½ tunnin joenvarsireitti sekä 7 tunnin kiipeily vuorenhuipulle, 1253 metrin korkeuteen. Ei yritetä niitä ehkä kuitenkaan tällä reissulla...

 Piano Flat 1999