Tällä kertaa matkan teko on tähän asti sujunut nopsaan. Tiistaina kello 14.15 käännettiin nokka kohti Helsinkiä. Viime kerrasta viisastuneina oltiin lähtöselvityksessä jo kaksi tuntia ennen lähtöä, mikä tuntui lasten kanssa vähän liialtakin. Matkatavarat saatiin nätisti suoraan Aucklandiin asti. Meillä on vain kolme matkalaukkua ja yksi onki, käsimatkatavaroita onkin sitten enemmän...

Tino meinasi kyllästyä lentokoneessa olemiseen jo puolessa välissä matkaa Helsinkiin, mutta jaksoi kuin jaksoikin perille asti. Kentällä oli hyvin aikaa käydä hakemassa meille varatut hotellipassit sekä haukata omia eväitä, joita meillä olikin mukana kassillinen... Jatkolennon lähtöportti oli tietenkin se kauimmainen mahdollinen. Tinolle hankitut valjaat ja fleksi oli kovassa käytössä, ilman niitä Tino olisi kerennyt livahtaa monta kertaa omille teilleen.

Tokion lennolla oli jostain syystä paljon japanilaisia... Onneksi oli Finnairin kone, niin ymmärrettiin mekin jotain matkan kulusta. Lento kesti yhdeksän tuntia, joista Tino nukkui joten kuten noin viisi, Ella ja Pyry ehkä kaksi kumpikin. Meinasivat tehdä valvomisennätyksen. Kaikki muut matkustajat nukkuivat, niin nämä kuuntelee lastenkanavalta Fröbelin palikoita. Ja laulavat välillä mukana... Kun sitten viimein nukahtivat, eivät meinanneetkaan millään herätä. Tavallisen kouluaamun tapaan... Nyt vain kello oli Suomen aikaa puoli kolme yöllä, joten ihan ymmärrettävää on että väsytti. Aamupalakin meni sivu suun ja olisivat varmaan mielellään jääneet koneeseen nukkumaan.

Nyt ollaan sen verran käyty Japanissa, että bussilla piti vaihtaa terminaalia. Olemme siis käyneet ulkona hengittämässä japanilaista ilmaa. Jatkolentotiskillä täytyi odotella toista tuntia, siinä ajassa lapsetkin heräsivät kunnolla ja ravasivat pian täyttä päätä pitkin aulaa. Luultiin että Tokiossa on paljon ihmisiä, täällä ei ainakaan ole juuri ketään, ei tosiaan tarvi pelätä matkalaukkuvoroja. Vihdoin päästiin etenemään turvatarkastukseen ja oltiinkin jo kartasta katsottu valmiiksi leikkihuoneen sijainti. Matka taittui shuttlella ja siitä lapset tykkäsi kovasti. Nyt siis löydettiin tänne lastenhuoneeseen, tuossa nuo kolme pelailevat pleikkarilla japaninkielisiä pelejä ja meillä heitättää päästä ihan kuin vieläkin olisi lennossa... Ei siis ihme kun tämä teksti on niin sekavaa... Yritetään saada nukuttua vielä pari silmällistä lisää, aikaa koneen lähtöön on vielä seitsemän tuntia...

See you in New Zealand!
 

KIA ORA!

Päästiinpäs perille! Viimeinen pätkä tultiin Air New Zealandin Boeing 747lla, joka on niin suuri ja vakaa kone ettei paljon huomaakaan lentävänsä. Lapset nukahti kaikki kolme jo ennen kuin kone oli ilmassa, meidän täytyi valvoa niin kauan että saatiin ruoka nenän eteen, Tokiossa kun kentällä on todella vaikea löytää ravintolaa ja nälkä oli melkoinen. Alkumatka kuluikin enimmäkseen nukkuessa. Lapsetkin heräilivät noin viiden tunnin unien jälkeen nälkäisinä, mutta koneesta ei enää saanut ruokaa, vain pari keksiä löytyi. Niistä saivat virtaa sen verran, että pystyivät häiritsemään muita nukkuvia matkustajia... Reilu kymmenen tuntia koneessa on pitkä aika, varsinkin kun muut nukkuu ja itse pitäisi pysyä hiljaa... Pari tuntia ennen laskeutumista alettiin tarjoilla aamupalaa, ja sehän maistui. Pian oltiinkin jo maassa ja eikun suoraan matkalaukkuja hakemaan, ja sieltä anomaan viisumia, ja sitten karanteeniin selvittämään mitä eläin- ja kasviperäistä ainesta meillä on mukana tällä kertaa, ja vielä täytyi matkatavaratkin läpivalaista. Muuallahan se tehdään ennen koneeseen menoa, täällä myös koneestatulon jälkeen. Ella kävi itse ostamassa lentokentän Mäkkäriltä three Happy Meals, ja poimittiin Visitor's infosta muutamia esitteitä mukaan. Kyytiä hotelliin odoteltiin puolisen tuntia, ilma oli pilvinen mutta lämmin.