Uusin perheenjäsenemme on kissaneiti Nala (rekisterikirjassa lukee kylläkin FIN*Kuunkajon Annastiina), syntynyt 28.4.2002. Nala on rodultaan venäjänsininen, ja oikein 'kuninkaallinen' kissa onkin. Ja kaunis kuin mikä, ei niinkään söpö karvapallero kuten kissanpennut yleensä. Rotukissan saa luovuttaa vasta 12-viikkoisena, joten Nalakin oli jo iso tyttö kun se tuli meille eräänä heinäkuisena perjantaina.

Lapset on kaikki kissasta ihan innoissaan, kissa ei niinkään lapsista... Aluksi meni hyvin, kunnes Tino halusi nostaa Nalan syliin kun Ellakin nosti. Ja siitä asti kissaparka onkin saanut kyytiä. Nykyään Nala osaa jo ilmoittaa kun se on vasten omaa tahtoaan kaapattu syliteltäväksi, ja jos silloin ei itse tajua päästää kissaa menemään, äiti huutaa 'IRTI!'. Mutta kun se on niin ihana pieni karvakerä, että sitä haluaisi jokainen rutistaa aina ohikulkeissaan. Pyry osaa tietää milloin Nala ei halua syliin, ja joskus käykin niin että Nala ei halua Pyryn sylistä pois.

Venäjänsinisen erottaa muista roduista tiheän, plyysimäisen turkkinsa ja voimakkaanvihreiden silmiensä perusteella. Rotumääritelmässä sanotaan luonteesta jotenkin näin: Venäjänsininen on älykäs ja seurallinen, kiintyy voimakkaasti omiin ihmisiin mutta on varautunut vieraiden seurassa, hiljainen, oman arvonsa tunteva kissa. Kaikki muu täsmää paitsi tuo hiljaisuus. Ei Nalakaan mikään räpätäti ole, mutta kyllä huomenet ja heipat täytyy jokaiselle erikseen sanoa, ja välillä myös pyytää leikkimään, rapsuttamaan tai sitten lorottamaan pesuhuoneen lattialle vettä juotavaksi. Vieraita meillä saisi käydä enemmän (tai ehkäpä meidän täytyisi reissata Nalan kanssa useammin kyläilemään), niin että Nala tottuisi muihinkin ihmisiin ja eläimiinkin.

Nala harrastaa kaikenlaista kiipeilyä (esim. sääskiverkot ikkunoissa, ovenpielet...), akvaariokalojen kyttäämistä sekä leikkimistä kaikissa muodoissaan. 'Erikoinen' tapa on hypätä aivan yllättäen ohikulkevan ihmisen olkapäälle kyhnyteltäväksi tai muuten vain maisemia katselemaan... Lempiköllöttelypaikat on akvaariolampun ja tietokoneen monitorin päällä, yöllä tietenkin sängyssä ja mieluiten vielä peiton alla äitin ja iskän välissä... Tottelevaisuutta harjoitellaan makupalojen kanssa silloin tällöin ja ajatuksena on aloittaa agilityharrastus kunhan Nala vielä vähän kasvaa.

Jo etukäteen oli selvää, että Nalan kanssa käydään myös näyttelyissä. Siellä selviää miten kaunis Nala onkaan ulkopuolisten silmin. Ensimmäisessä näyttelyssä käytiin Vaasassa asti Nalan ollessa vajaa viisi kuukautta vanha. Oltiin ilmoittauduttu vain toiselle päivälle, ja silloin esillä oli Nalan lisäksi vain yksi venäjänsininen, sekin jo aikuinen ja kunnon näyttelykonkari. Nala-parka oli ihan paniikissa kun näki muita kissoja... Tuomarin paras pentu -valinnassa olisi muuten ollut hyvät mahdollisuudet, mutta ilme ei ollut kaunein mahdollinen kun niin paljon piti sähistä muille pennuille... Ruusuke kuitenkin tuli, ja erityisesti tuomari kehui korvia, häntää ja väriä, ja muutenkin nimitteli kauniiksi kissaksi (mutta sehän me jo tiedettiinkin!).

Ja tietysti alusta asti on jossain tuolla kytenyt ajatus omista kissanpennuista sitten joskus... Kunhan ensin vielä kiertelemme näyttelyitä, keksimme hyvän kasvattajanimen ja hyväksytytämme sen FIFe:llä, otatamme Nalasta FeLV- ja FIV-testit sekä veriryhmämäärityksen ja vielä löydämme sulhon joka on hyvää sukua, mutta ei Nalalle sukua, niin ehkä sitten - joskus...
 

Näyttelytulokset