Milford Sound on erikoinen paikka, ja ehdoton must-see kaikille UudenSeelannin kävijöille. Fiordlandissa on muitakin vuonoja, mutta Milford on ainoa johon pääsee autolla. Koskapa Milford Soundkin on lauhkean vyöhykkeen sademetsässä, sademäärä on melkoinen: yli 6 ja jopa 9 METRIÄ vuodessa (ihan totta, yli 6000 mm!!).

*

Varattiin Milford Soundille sellainen retki, että ensin linja-auto kuljettaa meidät Te Anausta Milfordille, sitten seuraa risteily vuonolla ja lopuksi on vielä käynti Underwater Observatoryssä. Ja linja-autolla takaisin Te Anauhun. Älyttiin jopa varata yöpyminen Te Anaussa edelliseksi yöksi, koskapa linja-auto lähti aamulla jo ennen kahdeksaa.

Niinpä me sitten istuttiin lasikattoisessa luxus-maisemalinja-autossa matkalla kohti Milford Soundia. Jo matka itse oli sellainen nähtävyys, että eipä perillä olisi kummosia maisemia tarvinnut olla. Ensin ajettiin Te Anau -järven rantaa, ja koko ajan järven vastarannalla kökötti korkeat vuoret. Matka jatkui ylös vuoristoon, vesiputouksia ja jäätiköitäkin näkyi. Tie kulki myös vuoren läpi Uuden Seelannin ainoaa tunnelia, 1,2 km pitkää Homer Tunnelia pitkin. Välillä linkku pysähtyi, että ihmiset pääsi ulos ottamaan kuvia (ei kuitenkaan tunnelissa :o).

Reilun kahden tunnin matkustamisen jälkeen auto pysähtyi Milford Soundin visitor centren eteen. Muutapa ei koko 'kylässä' juuri ollutkaan: pari motellia ja satama, jossa keikkui useampikin laiva valmiina viemään turisteja vuonolle risteilemään. Meidän laivan lähtöön oli puoli tuntia aikaa, ja se kului vessajonossa. Hirrrveesti ihmisiä!! Yksi kuva kuuluisasta Mitre Peakista (1682 m merenpinnan yläpuolella ja kolmisensataa metriä alapuolella) ehdittiin napata ja sitten olikin jo aika nousta laivaan.

Sää oli onneksi aurinkoinen, muutenhan vuoret olisivat olleet pilvessä koko päivän. Sateisella säällä vesiputoukset on tietenkin vielä tavallistakin mahtavampia, vaikka kylläpä noissa nytkin vettä virtasi. Korkeimmalla putouksella, Bowen Fallsilla pudotusta on 160 metriä!! Ei sitä heti tajua kuinka korkea sellainen pudotus on, eikä se näytäkään kovin hurjalta kun joka puolella on korkeat vuorenhuiput.

Risteily lasten kanssa sujui hyvin, Ella ja Pyry halusivat tietenkin koko ajan olla kannella katselemassa maisemia, Tinossa olikin sitten suurempi vahtiminen. Laiva käväisi Tasmanianmeren suulla kääntymässä, ja viimein pudotti meidät laituriin Underwater Observatoryn kohdalla. Se olikin jännä paikka: halkaisijaltaan 8-metrinen ikkunallinen lieriö on upotettu vuonoon niin, että ikkunat on kahdeksan metrin syvyydellä vedessä. Ikkunoiden ulkopuolelle on tehty hyllyt, joihin on kiinnitetty/kiinnittynyt vuonon elukoita: koralleja, merivuokkoja, simpukoita, meritähtiä, jne. Kalojakin näkyy, niitä ei pidetä missään vangittuna, vaan ne uiskentelevat pitkin vuonoa ja välillä käväisevät etsiskelemässä syötävää hyllyiltä.

Milford Soundissa elää mustaa korallia (Antipathes fiordensis). Juuri tämä Fiordlandin musta koralli on suojeltu lailla, sillä yleensä mustaa korallia esiintyy vain yli 40 metrin syvyydessä, mutta täälläpä niitä onkin niin matalalla kuin 6 metrissä ja siitä aina yli sadan metrin syvyyteen asti. Se johtuu siitä, että veden pinnassa on viiden metrin paksuinen samentava humuskerros (humusta tulee vesiputousten mukana), joka luo matalaankin veteen syvän veden olosuhteet, tai jotain sinnepäin.

Vielä ajettiin vesitaksilla takaisin satamaan ja samantien lähtikin linja-auto kohti Te Anauta. Reissu kesti 8½ tuntia, ja oli lasten kanssa ihan riittävän rankka, nyt ei hetkeen tarvitse reissata missään.

******************************************************

Edellisenä päivänä käytiin katsastamassa
TE ANAU GLOWWORM CAVES

'Kiiltomadot', eli oikeammin sienisääsken toukat majailevat luolien katossa ja houkuttelevat valollaan hyönteisiä ruuakseen. Te Anau -järven rannalla oleva luolaverkosto löydettiin joskus vuonna 1948. Luolan päällä oleva vuori on Special Takahe Area, alue josta löydettiin sukupuuttoon kuolleeksi luultuja Takahe-lintuja. Nykyään Takaheja esiintyy luonnostaan vain juuri tuolla Murchison Mountainsilla, lisäksi niitä on viety muutamille pienille asumattomille saarille.

Te Anausta lähdettiiin laivalla kohti luolan suuta. Yhtäkkiä keskellä ei-mitään oli puinen laituriviritelmä, jota pitkin käveltiin rantaan rakennettuun Cavern Houseen. Siellä katsottiin videoesitys luolista, ja sitten päästiin pienissä ryhmissä tutustumaan itse luolaan. Luolan sisäänkäynti oli ahdas ja matala, Tino oli ainoa meistä jonka ei tarvinnut kumartua. Valo(ja myös video)kuvaaminen oli luolan sisällä kiellettyä, joten kuvia sieltä ei ole.

Luolassa kuljettiin kävellen kapeaa polkua pitkin, onneksi siinä oli sentään kaiteet. Maanalaisia vesiputouksia oli vähän väliä, pauhu oli melkoinen. Ja kun vielä oli melko hämärää, Tinoa melkein pelotti olla siellä. Etukäteen oltiin valmennettu lapset siihen, että luolassa ollaan hiljaa, koskapa kiiltomadot sammuttaa valot jos ne häiriintyvät.

Välillä kömmittiin pienille lautoille, ja opas kuljetti meitä veden yli seuraavalle kävelypolulle. Vielä nähtiin suurempia vesiputouksia, ja mentiin aina vain syvemmälle luolaan. Viimein kiivettiin taas lautalle, opas sammutti taskulampun ja vei meidät kahden mutkan taakse glowworm grottoon. Siellä niitä oli paljon. Pilkkopimeässä loisti tuhansia pieniä sinisiä valoja. Vesiputouksen pauhukin loittoni koko ajan ja nälkäiset sienisääsken toukat tuikki kuin tähdet luolan katossa. Kammotti vain kun mentiin niin lähelle, että luulin jo tahmeiden pyyntirihmojen läpsähtävän naamalle...